fbpx

Referenssi: Eritoimi Oy

Brändiuudistus + verkkosivusto

Eritoimi Oy on vakaan jalansijan Jyväskylän ja Kuopion talousalueilla saavuttanut varasto- ja työpistekalusteita tarjoava yritys. Yrityksen tavoitteena oli kehittää omaa brändi-ilmettään ja tuoda sekä yritystä että sen palveluvalikoimaa paremmin esille omilla verkkosivuillaan.

Yritysilmeen täysremontti

Työmme alkoi yritysilmeen suunnittelusta. Suunnittelimme logon ja laadimme graafisen ohjeiston samanaikaisesti verkkosivuston etusivun luonnoksen kanssa. Näin asiakkaamme oli helppo nähdä miltä logo ja muu ilme näyttävät tositoimissa verkkosivustolla.
“Logo on saanut paljon kiitosta”, kertoo Eritoimi Oy:n toimitusjohtaja Olli Kotomäki.

Brändikuvien tuotanto

Brändikuvien tuottamiseksi järjestettiin yksi valokuvauspäivä Jyväskylässä ja yksi Kuopiossa. Kuvissa haluttiin tuoda ilmi ammattimaisuutta sekä tietynlaista “tekemisen meininkiä”. Tämän vuoksi kuvat otettiin työn touhussa olevista työntekijöistä, poseerausta välttäen.

Käy kurkkaamassa Eritoimen yritysilmettä tästä (aukeaa uuteen ikkunaan)

Tekstisisällön tuotanto

Verkkosivuston tekstien tuotanto tuntuu välillä toimivan koko nettisivuprojektin käynnistämisen jarruna. Apua kaivataan varsinaisen tekstin tuotannon lisäksi olennaisten asioiden löytämiseen sekä kaupallisen tulokulman valintaan.

Raakatekstien tuotantoon on monia tapoja. Eritoimen verkkosivutekstien aihiot tuotettiin yhteisissä palavereissa avainhenkilöitä haastattelemalla. Muita vaihtoehtoisia tapoja ovat etäpalaverit sekä puhelinhaastattelut. Tallennamme usein keskustelut puhelimen ääninauhurisovelluksella, ja puramme aineiston kirjalliseen muotoon ajan kanssa toimistolla. Tämän jälkeen tehtävämme on poimia tekstistä olennaiset asiat ja muokata ne houkuttelevaan muotoon verkkosivuston rakenteen vaatimalla tavalla.
"Hommat meni just niin kuin oli ajateltukin. Tykkäsin siitä että palaverit pidettiin kasvotusten. Saatiin paljon ehdotuksia, mitä ei itselle olisi tullut mieleen."

Yhteistyön jatko

Yksi Wordpress-julkaisujärjestelmän parhaista puolista on sen laajennettavuus. Jatkokehitimme sivustolle verkkokauppalaajennuksen, jonka avulla Eritoimi voi tuoda käytettyjen lavahyllyjen ja muiden käytettyjen varastokalusteiden valikoiman helpommin asiakkaidensa saataville. 

Lavahyllyjen hankinnassa kannattaa käyttää apuna Eritoimen asiantuntemusta. Lisäksi kustannustehokkaimmat lavahyllykokonaisuudet koostuvat usein käytetyistä sekä uusista komponenteista. Tämän vuoksi verkkokauppa toteutetaan ensi vaiheessa mahdollistamalla helppo tuotetiedustelu Eritoimen asiantuntijalle ilman suoraa ostomahdollisuutta.

Haluatko kehittää yrityksesi markkinointia?

Laita viestiä!

    Kuinka ottaisimme sinuun yhteyttä?

    linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram