fbpx

Haluaisitko verkkosivuillesi lisää ostavia asiakkaita?

Google Ads -mainonta yrityksellesi

Kiinnostaisiko kokeilla Google-mainontaa? 

Tai tuntuuko siltä että et saa nykyiseltä Google Ads -kumppaniltasi rahoillesi vastinetta?
Tarjoamme sekä kertaluonteisia 1-3 kk pituisia kampanjoita että jatkuvaa Google Ads -mainonnan ylläpitoa. Asiakkainamme on maanlaajuisesti näkyviä brändejä, kansainvälisille markkinalle suuntaavia kasvuyrityksiä sekä myös paikallisesti toimivia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. 

Toimintatapamme

Perehdymme aina huolellisesti jokaisen asiakkaamme liiketoimintaan, asiakaskuntaan sekä kilpailutilanteeseen. Tuomme käyttöösi oikein mitoitetut sekä hyväksi havaitut käytännöt Google-mainonnan hyödyntämiseen.  Pidämme oma-aloitteisesti huolta mainontasi toimivuudesta ja raportoimme tuloksista ytimekkäällä sekä ymmärrettävällä tavalla.

Olemme myös hyvin tavoitettavissa ja ideoimme mainontaa mielellämme yhdessä kanssasi.

Mitä asiakkaamme sanovat?

  • "Google-mainonnan kustannuksia on pystytty jopa puolittamaan aiemmasta. Kasvua tulee silti. Hyvin olette onnistuneet toteuttamaan meidän toiveet ja yhteistyö on sujunut kaikin puolin mukavasti."
    Sari Mehtovuori, Hinausapu Mehtovuori Oy
  • "En löydä yhteistyöstämme moitteen sijaa. Olette tuoneet aika paljon omia näkökulmia siihen, mitä markkinoinnissa kannattaa tehdä. Ajattelette selvästi asiakkaan etua, ei ole yli- tai pakkomyyntiä. Teillä on tosi hyvä konsepti"
    Jukka Onkiniemi, Seppälän Autokulma

Pidetäänkö palaveri?

Ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni Google-mainonnan mahdollisuuksista juuri sinun yrityksellesi!
Soita 040 5741000 / Tuomas
tai ota yhteyttä yhteydenottolomakkeellasoita 040 5741000 / Tuomas

Mitä on Google Ads mainonta?

Google Ads on Google-yhtiön mainosalusta, joka mahdollistaa mainosten näyttämisen Google-hakutulosten yhteydessä ja monissa muissa Google-verkostoon kuuluvissa sivustoissa ja sovelluksissa. Tämä mainontamuoto tunnettiin aiemmin nimellä Google AdWords. Google Ads on yksi suosituimmista ja tehokkaimmista alustoista digitaalisessa markkinoinnissa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Mainokset näkyvät potentiaalisille asiakkaille, jotka ovat aktiivisesti etsimässä tietoa tai tuotteita verkosta.

Paljonko Google-mainonta maksaa?

Google-mainonnan kustannukset muodostuvat aloituskustannuksista sekä kuukausikustannuksista. Aloituskustannukset pitävät sisällään mainonnan suunnittelun yhdessä kanssasi, mainonnan teknisen toteutuksen (kampanjarakenne, mainokset, kohdennus, seurantateknologia) sekä mainonnan käynnistämisen.
Alueellisen esim. Keski-Suomen tai Uudenmaan alueelle kohdistuvan Google-mainonnan kuukausikustannukset lähtevät liikkeelle muutamasta sadasta eurosta. Hintaan vaikuttaa mm. tavoiteltavan kohderyhmän koko sekä toimialasi kilpailutilanne. Kokonaishinta muodostuu Googlelle maksettavasta mainosrahasta sekä meidän ylläpito- ja optimointityömme osuudesta.

Google-mainonnan suosituimmat mainostyypit

Hakusanamainonta

Hakusanamainonta (englanniksi Search Engine Advertising, SEA) on digitaalisen markkinoinnin muoto, jossa mainostajat maksavat hakukoneille näyttääkseen mainoksia hakutulosten joukossa. Tämä mainonta perustuu yleensä mainostajan valitsemiin hakusanoihin. Kun asiakas tekee haun valituilla sanoilla, näkyvät mainokset hakutulosten ylä- tai alapuolella sekä muissa mainospaikoissa.

Hakusanamainonta on tehokas tapa tavoittaa potentiaalisia asiakkaita, jotka etsivät tiettyjä tuotteita tai palveluita verkosta. Se mahdollistaa myös tarkan seurannan ja analyysin mainonnan tehokkuudesta, mikä auttaa optimoimaan kampanjoita ja saavuttamaan parempia tuloksia.

Display-mainonta

Display-mainonta on tehokas tapa brändin näkyvyyden lisäämiseen, tuotteiden sekä palveluiden markkinoimiseen ja kävijöiden houkuttelemiseen verkkosivustoille. Display-mainonta (englanniksi Display Advertising) on digitaalisen markkinoinnin muoto, joka käsittää mainosten näyttämisen verkkosivustoilla sekä mobiilisovelluksissa.  Mainokset näkyvät yleensä verkkosivustojen sisällön, kuten artikkelien, videoiden tai muun sisällön, yhteydessä ja voivat olla osa suurempaa mainosverkostoa. Mainosten formaatit ovat tyypillisesti kuvista sekä teksteistä dynaamisesti muodostettuja mainosbannereita tai videomainoksia.

Display-mainosten näyttäminen perustuu useisiin vaihtoehtoisiin kohdentamismenetelmiin. Mainokset voidaan suunnata esimerkiksi ihmisille, jotka ovat aiemmin vierailleet tietyillä sivustoilla tai tehneet tiettyjä Google-hakuja.

Haluatko kehittää yrityksesi markkinointia?

Laita viestiä!

    Kuinka ottaisimme sinuun yhteyttä?

    linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram